Ginga Densetsu Riki kertoo Oun ensimmäisestä ylipäälliköstä, Rikistä. Riki on Ginin isä ja Weedin isoisä. Häntä on kutsuttu viimeiseksi todelliseksi karhukoiraksi. Mangassa kerrotaan Rikin lapsuudentarina
Manga suomennettiin vuonna 2012. Suomenkielisessä julkaisussa on värisivuja sekä Takahashin tervehdys suomalaisille.
"Japanin erämaissa ihmiset elävät vaarallisen lähellä Grizzly-karhuja, joten hyvinkoulutetut metsästyskoirat joutuvat usein suojelemaan isäntiään. Tarinamme alkaa, kun pieni tiikeriraitainen koiranpentu syntyy ja saa nimekseen Hopeanuoli. Sen isä Riki oli kaikkein paras metsästyskoira, mutta eräässä taistelussa jättiläiskarhu Akakabutoa vastaan Riki häviää ja putoaa rotkoon. Hopeanuoli näkee tämän ja Akakabutosta tulee sen ikuinen vihollinen..."
"Weed on rohkea taistelijaluonteinen pentu, jossa virtaa isänsä tapaan johtajan veri. Weedin äiti, Sakura, on kuolemaisillaan ja nuorukainen päättää lähteä etsimään isäänsä - legendaarista laumajohtajaa, Hopeanuolta. Matka isän löytämiseksi on pitkä ja vaarallinen ja Sakura pyytää viimeisillä voimillaan vanhaa koiraa, GB:tä, lähtemään mukaan tämän turvaksi. Jo alkutaival osoittaa alueen armottomuuden, jossa vain vahvat selviävät..."